perjantai 25. toukokuuta 2018

Kevään toinen Parsifal

Ooppera: Parsifal - Kansallisooppera 2018-05-24

© 2018 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli


Tällä kertaa vain lyhyt kuittaus Parsifalin uudelleen näkemisestä. Kupferin tuotannosta enemmän aikaisemmissa kirjoituksissa (2018, 2011). Nyt istumapaikka oli kolmannella parvella ja edellisellä kerralla mieltä jäi harmittamaan kukkaistyttöjen kuuluvuus. Parvelle ääni kuului, mutta edelleen olen allerginen sähköiselle äänentoistolle. Sama koskee myös yläkuoroja ja muita taustalauluja.

Tuotannon näkeminen useampaan kertaan avaa yleensä uusia yksityiskohtia. Nyt vasta tajusin että ensimmäisen näytöksen graalikohtauksessa, graalin paljastuttua ja kääntyvän varren muututtua verenpunaiseksi, aikaisempi kohta mihin joutsen oli valuttanut verensä, muuttui myös punaiseksi.

Laulajakaarti oli identtinen viime lauantain näytöksen kanssa. Aivan mahtavat laulajat, bravi tutti! Parsifalin kanssa jaksaa aina viettää aikaa, Kupferin tuotanto on yksi tyylikkäimmistä. Seuraavaa kertaa odotellen...

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kupferin Parsifal palaa Kansallisoopperaan

Ooppera: Parsifal - Kansallisooppera 2018-05-19

© 2018 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli
Harry Kupferin Parsifal tulkinta on palannut taas Kansallisoopperan lavalle. Tuotannon kantaesitys oli vuonna 2005 ja edellisen kerran siitä saatiin nauttia vuonna 2011. Kirjoittelin jo tuolloin tuntemuksistani. Hans Schavernochin lavastus on mielestäni kestänyt hyvin aikaa. Kohti valaistumista vievä valopolku on yksinkertaisen tehokas elementti, jota katkomalla ja värejä muuttamalla saadaan hienoa symboliikkaa.

Muutaman vuoden oopperaa harrastaneena Parsifalista on muodostunut minulle se rakkain ykkösooppera. Uskonnon myyttejä hyväksikäyttäen Wagner on kutonut mystisen tarinan, jota pystyy tarkastelemaan vaikkapa henkisen kehityksen peruskouluna. Joillekin Parsifal voi olla uskonnollinenkin kokemus, mutta itse näen myötätunnon käsitteen peittävän uskonnon dogmaattisen ahdistavuuden. Parempi että valaistuminen tapahtuu ennen väistämätöntä valojen sammumista. Tekstityksessä oli muuten käytetty Mitleid sanasta välillä käännöstä sääli, minkä mahdollista sävyeroa myötätuntoon pohdiskelin kotimatkalla. Mielummin tuntisin myötätuntoa kuin sääliä.

Parsifal on Wagnerin oopperoista minulle mystisin. Kaikissa muissakin, Mestarilaulajat poislukien, on viitteitä normaalin maailman rajojen ylittämisestä, mutta niiden punainen lanka tuntuu silti olevan suhteellisen selvä. Parsifalista en pysty sanomaan onko Wagnerilla myötätunnon tärkeyden ohella muuta keskeistä sanomaa. Parsifalia on moitittu myös  misogyniasta, mutta toisaalta Kundry on Wagnerin suurimpia ja monimuotoisimpia luomuksia. Dogmeista puhdistautuminen, paluu juurille, ihmisyyden kollektiivisen aspektin korostus ovat asioita jotka askarruttavat yleensä mieltä Parsifal annoksen nauttimisen jälkeen.

Tämän keväinen Kupfer tuotanto toteutetaan Kansallisoopperassa pääosin kotimaisin voimin. Kapellimestarina toimi israelilaissyntyinen Pinchas Steinberg. Hänen puikonjälkeään olen todistanut aikaisemminkin Wagnerin parissa Kansallisoopperassa. Hän on erinomainen kapu, mutta sitä täydellistä Wagner hehkua ei syntynyt tänäänkään. Mitään vikaa ei Steinbergissä tahi orkesterissa ollut, mutta se läpikuultava orkesterihurmos, jonka vaikkapa Barenboim, Runnicles tai Segerstam saavat aikaan, jäi vieläkin puuttumaan.

Solistien puolesta iltapäivä oli kerrassaan mahtava. Olen saanut todistaa upeita Parsifalin esityksiä useiden supertähtien toimesta, mutta tämänkertainen solistikattaus ei jättänyt paljon toivomisen varaa. Jyrki Korhosen lämminääninen Gurnemanz oli juuri sellainen isähahmo millaiseksi Gurnemanz on helppo mieltää. Nimiroolissa itävaltalainen Nikolai Schukoff oli mainio uusi tuttavuus. Tommi Hakala jatkaa nousujohteessa Amfortasina. Titurelina lauloi mainio Koit Soasepp. Jukka Rasilaiselta upea Klingsor. Ja jälleen kerran tunnustaudun suureksi Tuija Knihtilä faniksi, hänen Ortrudinsa alkaa olla jo klassikko, nyt vuorossa loistava Kundryn tulkinta. Brava!

Pienemmät roolitkin onnistuivat erinomaisesti. Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli kukkaistyttöjen äänentoisto. Sähköinen äänentoisto ei yleensäkään kuullosta hyvältä korvissani akustisen oopperan keskellä, mutta tällä kertaa kukkaistyttöjen laulu ei onnistunut sähköisenä jostain kulisseista ollenkaan. Laulajia en syytä yhtään, sillä en oikeasti tiedä miltä heidän laulunsa kuulosti. Mutta omalle paikalleni eturiviin ääni kuulosti todella omituiselta. Eivätkö he voisi laulaa montusta, tai vaikka lavan reunasta?

Onneksi pääsen näillä näkymin katsomaan ja kuulemaan myös toisen esityksen torstaina. Silloin ollaan piippyhyllyllä. Jospa kukkaistytötkin kuuluvat silloin paremmin. Tämän Parsifalin parissa viihtyy kyllä varmasti, suosittelen!

lauantai 5. toukokuuta 2018

Les Nuits

Baletti: Les Nuits - Yölliset tunnit - Kansallisooppera 2018-5-4

© 2018 Suomen Kansallisooppera / Mirka Kleemola
Kansallisbaletin kevään uutukainen Les Nuits huokui kaukomaiden henkeä. Angelin Preljocajin koreografia, Berliinin valtionbaletin tuotanto viiden vuoden takaa, kuvitti Tuhannen yön tarinoita tanssin keinoin.

Musiikin suhteen odotin rytmikästä ambienssia leikattuna itämaisilla skaaloilla, enkä sen suhteen pettynyt. Aavistelu modernin ja klassisen liikekielen yhdistämisestä täyttyi myös. Kuitenkin kokonaisuudesta jäi jotain puuttumaan. Lyhyitä kohtauksia oli kaikkiaan 19 ja niiden mieltäminen tarinoiden muotoon jättää kovin paljon mielikuvituksen varaan. Enemmänkin tarinat voisi mieltää liikkuvaksi kuvaksi tarinan otsikosta ilman kehyskertomusta.

Sinänsä kaikki kohtaukset olivat hienoja, mutta välillä turha pantomiimimaisuus häiritsi minua. Naiset lattialla kohtaus oli hieno ja musiikin pois jättäminen puhutteli komeasti. Muita suosikkejani olivat Duo 3 ja Ruukut.